maanantai 16. joulukuuta 2013

24. Joulukuuta






















Laiskuus on vastamyrkkyä
kiireelle ja turhalle tohinalle.
Lumi hevosen selässä.
Huurteiset ruohonkorret.
Rakas vanha kirja.
Pimeä ikkuna.
Tuulihattu ja makeat unet.
Kuningaskalastaja.
Pomppulinna.
Omilleen pääseminen.
Tämä riittää onneen.




Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta!



23. Joulukuuta

















Höyry pisartaa peilin
rikkinäisen pinnan.
Kaikki paitsi shakki
on turhaa.

Kaislat kahisevat
Tämäkohtujärvellä.

Todellinen optimisti
jaksaa odottaa
maailmanloppua
miten pitkään tahansa.




22. Joulukuuta














Pilvi on kevyt
kuin paimenen uni.
Ikkunastani näen
sinisen illan,
puiden tummien selkien
kulkevan pimeään.
Totuus piiloutuu
hiljaisuuteen.



21. Joulukuuta

















Elämän melu.
Kuoleman hiljaisuus.
Yksinäinen mies
hakee metsästä kuusen
ja vie sen kotinsa
parvekkeelle kaupunkiin.

















Kaikki omistaminen on varkautta.
Kaikki, minkä olen
työlläni luonut, on minun.
Jos se minulta viedään,
ryöstetään myös voimani ja vapaus.






20. Joulukuuta


















Minä en aio
pukeutua kurjuuteen.
Kestän kyllä,
jos muistan hengittää.
Tasapainon vuoksi
pimeys on minun valoni.
Siellä täällä vesi
nousee jään pinnalle.




19. Joulukuuta

















Kukaan ei kykene
kilpailemaan
kauneuden, järjen
ja hulluuden kanssa.
Jos aikoo elää
pelkillä puolukoilla,
voi joutua joskus
kerjäämään.

Sellaista elämä on.





18. Joulukuuta



















Totuus, jota ei
tiedä on elettävä.

Yötuuli repi juuriltaan
vanhan hongan.
Valo pois
ja sitten
valot pois.

Kysymyksiä on
määrätön määrä
ja jokainen vastaus
on väärä.

Itse tiedät parhaiten.





17. Joulukuuta

















Mitä en ole saanut,
ei kukaan voi
koskaan minulta ottaa.

Naapuri tupakoi
tamppausparvekkeella.
Hän on tullut sodan
ajamana kaukaa.
En mene sanomaan hänelle,
että vain mahdollinen toteutuu.






sunnuntai 15. joulukuuta 2013

16. Joulukuuta

















Talvinen tyhjyys,
nariseva lumi,
jäinen metamorfoosi.
Pimeys on pimeys
on minun.
Luolan seinä varjoton.
Kylmyys ottaa vallan
koko perkeleen maailmasta.
Jostain tuuli tuo
lannan hajun.

Metsätähtiä kuusen alla.
Kesä. Kesä. Kesä.




lauantai 14. joulukuuta 2013

15. Joulukuuta


















Ole sitä, mitä olet.
Minä ei ole kaiken mitta.
Vapaus huutaa myötätuntoa.

Kasvoton valta pettää.
Ihmisen tekemiset ja
tekemättä jättämiset
ihmisen tahtoa kaikki.
Tahto liikuttaa maailmaa.

Ristin käteni,
suljen silmäni
ja huokaisen:
Totta ovat vain unet.




perjantai 13. joulukuuta 2013

14. Joulukuuta
















Yö musta kuin sydänpuu,
äänetön, tyhjä viulukotelo.
Julmaa valhetta kaikki.

Outous on kotini.
Vieraus ohut ihoni.
Mistä tulin, sinne menen,
siellä on minun isänmaani.

     Peili peilissä.
          Peli pelistä pois.

Äärettömyyteen ja ikuisuuteen
voi vain uskoa.




torstai 12. joulukuuta 2013

13. Joulukuuta

















Köyhiä parjataan
rikkaita ihaillaan
ja luontoa pitäisi
säästää ja suojella.

Hämärän varjo
loistaa pimeässä.
Raskain rikos on syvä uni,
kovin tuomio herääminen.

Ikuisuudessa
kauhotaan
vettä siivilällä.




keskiviikko 11. joulukuuta 2013

12. Joulukuuta
















Kelloon pantu aika
mittaa vain ihmisen
kärsimystä ja huolta.
Aikaa an sich ei ole.

Ei on ja on ei.

Jokaista lämmittää oma helvetti
rinnakkaistodellisuudessa.
Paras katsella vähän ympärilleen
ennen katoamistaan unohdukseen.

Rakkaus on valmistautumista,
saman unen näkemistä,
itkua ja hammasten kiristystä.




tiistai 10. joulukuuta 2013

11. Joulukutta


















Aika matelee.
Kun ei odota, se
kuluu sukkelammin.

Vesi vaikenee,
riite ritisee.
Lapset särkevät
nauraen lätäköitä.
Sinisessä illassa
ulvoo ambulanssi.
Ja sitten – ei mitään.




maanantai 9. joulukuuta 2013

10. Joulukuuta


















Pahantuulinen joki
pellon takana
tekee jäätymistä ja
nostaa taivaalle
homeisen usvan.
On korkea aika laittaa
pontikkapannu päälle.

”Eigener Herd ist Goldens wert.”



sunnuntai 8. joulukuuta 2013

9. Joulukuuta

















Kaikuvassa laaksossa
kuulen kaukaiset kellot,
oudon linnun tumman valituksen,
kuusen huminan,
oman hengitykseni,
sydämeni lyönnit ja
huutavat ajatukseni.
Näen tähden lentävän.

Unohdan toivoa.



lauantai 7. joulukuuta 2013

8. Joulukuuta

















Yksinkertainen sunnuntaionni
syntyy viinimarjanlehden
mausta suolakurkussa.

Maailman suurin
ongelma on pelko.
Pahinta pelon pelko.

Kuk-kuk-kellon alla
on turvallista vaeltaa.



perjantai 6. joulukuuta 2013

7. Joulukuuta


















Tuoksu on kukan puhetta.
Ruusu kuiskaa,
lilja itkee,
lemmikki viskuttelee.
Hyasintti vaatii hiljaisuutta.
Kaikki kiitos
ei koskaan muutu sanoiksi.



torstai 5. joulukuuta 2013

6. Joulukuuta





















Joulukuun nauravaan aurinkoon
minä sytytän talon
täyteen punaisia kynttilöitä
ja ajattelen: A = B
mutta susi ei ole lammas
eikä kyyhkynen varis.
Autuaita ovat köyhät,
sillä he pelastavat maailman.





tiistai 3. joulukuuta 2013

4. Joulukuuta















Inisevät hyttyset ja
moittivat ihmiset ovat
samaa sukua.
Valo on oikotie
kuuhun ja aurinkoon.



maanantai 2. joulukuuta 2013

3. Joulukuuta

















Vain tomppeli
ei tajua omaa
tietämättömyyttään.
Tarpeeton ei ole
laiska eikä laiska
hyödytön.
Saiturin kädessä on
aina täpärä mitta,
jokaisella syntymän
antama oikeus elämään.

Kirjastoauton valo
pysäkillä pehmeä kuin 
HB-lyijykynän jälki.



sunnuntai 1. joulukuuta 2013

2. Joulukuuta

















Bling! Bling! Bling!

Sieluttomassa
erämaassa säntäilevät
janoiset lampaat.
Bling! Bling! Bling!
Kärpänen surisee.
Mustaan ikkunaan
hakkaa sade.

Bling! Bling! Bling!



lauantai 30. marraskuuta 2013

1. Joulukuuta

















Koko maailma huokaisi,
kun komeetta tuli ja suli.
Auringonsäteet taittuvat
ikkunan kristallihimmelissä.
Valo läikähtelee katossa
sateenkaaren kaikissa väreissä.
Elämä on vain kummittelua
haudan tällä puolen.

Kauhu – Skräck.



perjantai 29. marraskuuta 2013

Antijoulukalenteri 30.11.2013
















Ei puuroa pohjaan palamassa.
Ei kinkkua uunissa valittamassa.
Loorat saa rauhassa olla
auki tai kiinni tahtonsa mukaan.
Pöly saa leijailla auringossa.
Villakoirat piileskellä sohvan alla.
Piparit saa olla paistamatta,
kaappeja en siivoa enkä ikkunoita pese.
Lattioille ripottelen kimaltavat tähdet,
jotka tuikkivat iloisesti, kun palaan.

Minä odotan, mutta en joulua.



© Kuvat ja tekstit: Kaija Olin-Arvola